Mikä luontokerho on?
Luontokerho on Oulunkylän yhteiskoulun yläkoulussa ja lukiossa toimiva kerho, joka järjestää retkiä lähialueille, kuten Nuuksioon sekä kokoustaa koulun tiloissa silloin, kun on aihetta ja jäsenille sopii. Joulun aikaan kerho on järjestänyt perinteiset pikkujoulut glögin ja piparien merkeissä sekä jouluaskarteluiltamia Helsingin nuorisoasiainkeskuksen tiloissa. Kerhossa on oppilaita sekä yläkoulusta että lukiosta. Yhteysopettajana toimii biologian ja maantiedon opettaja Sina Hannus.
Viime vuoden toimintaa Kevään mukavien päiväretkien ja hiihtolomapuuhastelun jälkeen oli mukavaa aloittaa syyskausi. Syksy aloitettiin tänäkin vuonna uusien jäsenien rekrytoinnilla heti elokuussa. Mukaan saatiinkin muutama uusi jäsen, jotka osallistuivat heti ensimmäiselle päiväretkelle Kaitalammelle sunnuntaina 9.10. Aurinkoinen sää kruunasi mukavan päivän Espoon kauniissa maisemissa, ja kävelyn ohella tutkittiin metsäluontoa sekä kerättiin hieman syksyn satoa. Syksyn mittaan kokousteltiin harvoin ja pääasiallinen yhteydenpito hoitui sähköpostilistan välityksellä. Toista retkeä ei syksyn aikana saatu enää järjestettyä. Keväällä Párus on käynyt suuremmalla porukalla tutustumiskäynnillä Fazerin makeistehtaalla, mikä oli menestys. Oppilaita oli mukana kaikkiaan 40. Kevään muihin tapahtumiin kuului myös ystävänpäivä illanvietto koululla. Koulupäivän jälkeen pelattiin hankijalkapalloa Vantaanjoen varrella ja alkuillasta paistettiin lämpimäisiä koulun kotitalousluokassa. Kevään aikana oli suunnitteilla myös kaksi päiväretkeä sekä yksi kämppäretki, mutta ne eivät toteutuneet osallistujamäärän ollessa hyvin vähäinen. Párus hankki kevään aikana myös retkeilyvälineistöä, joista merkittävimpiin kuuluivat retkeilykartat kolmelta suurimmalta retkeilyalueelta sekä uusi Trangia-keitin tulevia maastoretkiä varten.
|