| Oppilaskunta |
|
|
Puheenjohtajan tervehdys: ”Kunhan se en vain ole minä!”Odotin jokin aika sitten oppilaskunnan hallituksen kokouksen alkamista käytävällä. Vähän matkan päässä tyttöryhmä keskusteli oppilaskunnasta tähän sävyyn: ”Mulle on aivan sama, kuka meidän luokkaedustaja on. Kunhan se en oo mä, nii kaikki on hyvin”. Lausahdus kuvaa sitä, miten vähän oppilaskunnasta tiedetään ja välitetään. Oppilaskunta on se välttämätön elitistikerho, joka käyttää kouluaikaa merkityksettömään asioiden vatvomiseen. Näin ei kuitenkaan ole. Oppilaskunta tekee tärkeää työtä, ja siihen voivat osallistua kaikki. Oppilaskuntatoiminnan historia juontaa 1970-luvulle. Toki erilaisia opiskelijajärjestöjä oli ollut aikaisemminkin, mutta vasta nyt Teiniliitto alkoi vaatia kouluihin demokraattisia päätöksentekoelimiä. Perustettiin kouluneuvostot, joihin jäsenet valittiin vaaleilla. Neuvostoon kuului sekä oppilaita että opettajia. Neuvostot kuitenkin politisoituivat, ja ne lopetettiin. Kahteen vuosikymmeneen ei tapahtunut mitään, ja vasta 90-luvun vaihteessa oppilaskuntia lähdettiin kehittämään uudelleen. Kehitystyö on onnistunut, sillä monissa kouluissa on nykyään oppilaskunta. Lakimuutos teki ne käytännöllisesti katsoen pakollisiksi noin vuosi sitten. Mitä oppilaskunta sitten tekee? Lyhyesti sanottuna, oppilaskunta käyttää oppilaiden, sinun ja minun, ääntä, ja puolustaa oppilaita opettajien omituisimmilta päähänpistoilta. Lisäksi oppilaskunta järjestää tapahtumia: väriviikkojen, liikunta- ja toimintapäivien sekä fudisturnauksien suunnittelu tapahtuu oppilaskunnassa. Oppilaskunta vastaa myös pitkälti Hesan nuorten ääni – kampanjasta. Oppilaskunta suunnittelee ja kehittää myös uusia tapahtumia ja sinunkin ideasi ovat tervetulleita! Kaudella 2007-2008 erityisenä mielenkiinnon kohteena on koulutyön ja oppilaskuntatoiminnan kehittäminen. Syyskaudella järjestetään myös väriviikko ja liikuntapäivä. Tulemme myös käymään keskustelua sohvien käyttämisestä ja oppilaskuntatyöhön osallistumisesta. Kevätkaudesta ei vielä tiedetä, mutta ainakin Hesan nuorten ääni tulee sisältymään toimenpidelistaan. Oppilaskunta lähettää myös edustajiaan opettajakokouksiin sekä johtokunnan kokouksiin. Rehtorikin saattaa tulla käymään kokouksissamme. Miten sinä voit osallistua oppilaskuntatyöhön? Hallitushan näyttää päättävän kaiken puolestasi… Ensimmäisenä voisit pitää huolen siitä, että luokkasi edustaja käy kokouksissa. Jos edustajaa ei ole valittu, niin äkkiä valitsemaan! Voit myös luokkaedustajan kautta tehdä ehdotuksia hallitukselle. Kuuntelemme niitä mielellämme. Voit tulla myös puhumaan ohjaavalle opettajalle Melissa Paakkaselle tai minulle - älä anna hiustyylini pelottaa! Idealaatikotkin saattavat ilmestyä käytäville. Olet myös tervetullut toimikuntiin järjestämään tapahtumia. Minä ja koko oppilaskunnan hallitus toivomme, että osallistut oppilaskuntatoimintaan. Voit sanoa: ”Kunhan se en ole minä”, mutta me sanomme: ”Kunhan se olet juuri sinä! Wiking Vuori, oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja. Lähde: http://www.vink.helsinki.fi/files/aktiivinen_kansalainen.pdf Oppilaskunnan hallitus 2007-2008
Peruskoulun oppilaskunnan toimintakalenteri syksy 2007Elokuu
Syyskuu
Lokakuu
Marraskuu
Joulukuu
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Oppilaskunta